Vuohisen Laukka

Kyllä, tänään 2.heinäkuuta Repoveden mustikat näyttivät tältä :)

Huomenna aamusta pääsen pitkästä aikaa useamman päivän retkelle, kun lähden kollegani SeikkailuviiKarista eli Senjan pariksi vetämään kahden päivän melonnan parin kymmenen hengen ryhmälle. Tarkoituksena on lähteä matkaan kanooteilla Miekankosken alapuolelta ja meloa ensimmäisenä 20 kilometrin matka Linnasaaren sekä Haukkavuoren ohitse Linkkumyllyyn.
Linkkumyllyssä koko retkueelle on varattu majoitus mukavasti lakanoissa. Lisäksi tarjolla on ruokaa sekä saunaa idyllisessä puutarhamaisemassa, ja mikä parasta illalle on sattunut yksi kesän konserteista. KIESTINKI -naisen tarina sodassa ja sen jälkeen on PMMP:n Paula Vesalan sekä huippuviulisti Pekka Kuusiston käsialaa, ja kertoo ihastuttavia sekä itkettäviä tarinoita naisesta sodan jaloissa.

Seuraavana päivä matka jatkuu kohti alavirtaa ja Voikoskea sekä Vuohijärveä. Toisen päivän osuus on 15 kilometriä ja retki loppuu Hillosensalmen asemalle. Luvassa on kauniita maisemia, vesiluontoa, historiaa, kulttuuria, kaunista säätä sekä leppoisaa ja mukavaa yhdessä oloa. Tämä ilta menee tavaroita kuivapusseihin pakatessa, yritän muistaa ehtiä laittaa facen kautta kuulumisia reitin varrelta. :)
Reitti on mahdollista meloa omatoimisesti ja se on paketoitu nimellä Vuohisen laukka. Tosin meidän ryhmälle melontaa on hieman nipistetty molemmista päistä, jotta se olisi mahdollista toteuttaa kahdessa päivässä.
Linkit;
Vuohisen Laukka tervarumpu.fi/vuohisenlaukka
Linkkumylly linkkumylly.fi
Hillosensalmi hillosensalmi.fi

Kevät keikkuen tulevi

Saarijärvi 10.4.2013

Kevät tulee kovaa kyytiä kohisten mutta Repovedellä on vielä melko talvista. Vuohijärven ja Anttilan kylän välinen pieni Salpausselkä ei ole päästänyt vielä kevättä kunnolla ylitseen. Puistossa lumet eivät ole vielä suuremmin sulaneet mutta ne ovat jo vettyneet ja loskaantuneet. Paikoin on jäälle noussut jo vettä ja koska kireämpiä yöpakkasia ei ole toistaiseksi luvassa, alkavat sulat virtapaikat jo suurentumaan. Viime viikolla puistossa nähtiin jo joutsenpariskunta ja kun tuuli on nyt kääntynyt etelään, alkavat muutkin muuttolinnut pian tulla perässä. Puistoon menevät hiekkatiet ovat alkaneet jo paikoin sulaa, joten kannattaa ajaa varovasti jotta routamontut eivät yllätä. Tosin Tervajärvelle menevä tie oli (12.4) loppumatkalta ihan peilijäässä ja siellä sai todella ajaa kieli keskellä suuta. Sää- ja jäätilanteen voi tarkastaa näppärästi puiston sääkamerasta LINKKI.

Puistoon tulevia kevään merkkejä päivitellään Taigametsän äänet-retken sivuille LINKKI.

Taigametsän äänet

Moni aina kysyy retkiä, joihin voi lähteä mukaan joko yksin tai kaverin kanssa, joten lähdimme toteuttamaan niitä tulevalle kesälle. Retket on paketoitu niin, että mukaan tarvitsee ottaa vain omat henkilökohtaiset retkivälineet. Majoittuminen tapahtuu aidossa (kunnostetussa) savottakämpässä ja illalla lämpenee Saarijärven rannassa oleva pieni puusauna. Ruokailut on rytmitetty mukaan viikonlopun ohjelmaan.

Jokaiselle retkellä on oma teema sekä mukaan on värvätty kovatasoinen kouluttaja. Retket aloittaa Eerikki Rundgren, joka on erä-ja luonto-opas sekä erätoimittaja. Eerikin juttuja voi lukea mm Latu ja Polku, Metsästäjä ja Suomen Sotilas -lehdistä. Eerikin vetämän retken aiheena on havumetsien linnut, ja toukokuu on ajankohtana paras mahdollinen lintujen havannointiin. Alkukesästä lehdet eivät vielä peitä näkyvyyttä ja linnut laulavat reviireitään ahkerasti. Varhaisen aamun retket suuntautuvat Puolustusvoimilta saadun luvan turvin Pahkajärven varoalueen puolelle, salomaihin, jotka ovat muiden retkeilijöiden saavuttamattomissa. Lisätietoja linturetkestä.

Puolet petäjäistä

Lähiruoka ja paikallisuus on jo vakiintunut käsite ruokamaailmassa. Tuskin missään enää mainostetaan ruokaa, jossa ei näitä mainittaisi. Kotimainen puhtaasti kasvatettu raaka-aine ja siitä valmistettu aito ruoka on osattu nostaa sellaiselle paikalle, jossa sen kuuluu olla. Ja jotta lähellä tuotetut ruuat olisi myös helposti löydettävissä, on nettiin rakennettu sivusto aitojamakuja.fi/

Retkeillessä todellinen lähiruoka tuotetaan paikan päällä, koska se on osa mieleenpainuvaa elämystä ja silloin myös tuoreus on taattua. Eräopaskoulusta eri nuotioruokia valmistettaessa parhaiten on mieleen jäänyt helppoudellaan yllättänyt pettuleipä. Taikinaa varten tarvitaan vain reilu puolet ruisjauhoja, vajaa puolet pettua, hyppysellinen suolaa ja vettä. Näistä aineista vaivataan taikina, taputellaan se pieniksi leiviksi ja paistetaan nuotiolla. Päälle laitetaan nokare voita ja koko komeus sulaa suussa.

Seuraava kysymys tietysti on mistä sitä pettua saa? Se voi olla vaikkapa työpaikkasi toukokuun Tyky-retken teemana, jolloin teemme myös pettujauhon itse läheisestä männystä. Sitä voidaan kutsua jo todelliseksi lähiruuaksi. :)

Sus siunatkoon!

Tässä ei ole suden jäljet vaan metson,
joita on Repoveden männiköissä jo paljon.

Puhelin pärähti pari päivää sitten ja toisessa päässä oli kovin huolestunut naisääni. "Onko Repovedellä ammuttu susi?" No ei oikeastaan. Ei se susi Repoveden kansallispuiston alueelle henkeään menettänyt mutta sen liepeillä kyllä.

Koko kevään on Kuisman kylän suunnalla kuiskittu. Alkutalvesta hukan jälkiä löytyi metsäautoteiltä ja kaukana asutuksesta, eikä siitä kukaan ollut huolissaan. Kyllähän täällä lääniä riittää susihukkasille juoksennella. Yleensä arat eläimet eivät puiston alueella viihdy, lukuunottamatta pohjoisosissa majailevia hirviä. Pahkajärven puolella metsän eläimet viihtyy paremmin, kaipa se ajoittainen paukuttelu on arvaamatonta retkeilijää parempi vaihtoehto.

Mutta viime aikoina susi ei kuitenkaan enää metsissä viihtynyt. Öiseen aikaan ilmestyi monen talon pihapiiriin hukan jäljet, eikä se enää alkutalven tapaan jahdannut hirviäkään. Tarkempi tutkiminen paljasti, että siitä oli tullut kolmijalkainen susi. Syytä suden loukkaantumiseen ei vielä tiedetä, ehkäpä se on saanut hirvijahdissa sorkasta, mene ja tiedä. Poliisiviranomaisilta tuli paikallisille metsästäjille käsky, jonka mukaan suden päivät olivat luetut.

Kyseessä oli pantasusi Mila, nuori naaras. Lopetettu susi vietiin RKTL:n toimesta tutkittavaksi, jotta mm sen vammautumisesta saadaan lisää tietoa. Suden jäljet aloittivat taas keskustelun susista ja siitä mahtuvatko ne Repovedelle vai eivät. Susi herättää aina tunteita -suuntaan tai toiseen.

Eräoppaaksi opiskellessa teimme harjoitustalvivaelluksen Seitsemisen kansallispuistoon helmikuussa 2008. Tarkoituksena oli viikon aikana testata talvivaellusvarusteita tulevaa Hammastunturin erämaan viikon vaellusta silmällä pitäen. Eräoppaan tittelin hankkiminen edellytti maastossa yöpymistä pakkasista riippumatta. Kylmin teltassa viettämäni yö oli yli 30 asteen pakkasessa. Mutta palataan takaisin sinne Seitsemiseen, siellä ei kuitenkaan ollut pakkasta kuin parisen kymmentä.

Jo ennen reissua tiesimme, että Seitsemisen kansallispuistossa liikkuu susilauma. Meitä oli kuitenkin vajaa parisenkymmentä opiskelijaa sekä kolme ohjaajaa, joten emme pitäneet susia meille uhkana. Vaihdoimme asiasta ajatuksia paikallisen Metsähallituksen väen kanssa ja sieltäkin todettiin, että ei hukista mitään haittaa alueella ole. Salaa jopa toivoimme, että yöllä kuuluisi ulvontaa.
Eräänä aamuna heräsimme jälleen teltoista, teimme aamutoimet ja purimme leirin. Lähdimme jatkamaan matkaa. Ensimmäisinä lähti hiihtämään ladun avaajat, joita seurasivat ahkioiden vetäjät jarrumiehineen. Vajaan kilometrin päässä leiristämme oli yön aikana mennyt susilauma. Sudet olivat kiertäneet leirin mutta riittävän kaukaa. Ne olivat tietoisia meistä mutta niillä ei ollut mitään syytä pyrkiä lähemmäs. Laumassa susi pystyy käyttäytymään tavalla, joka on meille ihmisille ja ihmisten parhaille ystäville turvallista. Laumaton tai loukkaantunut susi on taas arvaamaton.
Mutta luontokappaleista ja niiden suhteesta ihmiseen voisin kirjoittaa vaikka kirjan. Jotta tämä teksti pysyisi aisoissa päätän sen tähän relaa.comin linkkiin, jossa on kirjoitettu paljon viisauksia; Onko susilla oikeus elämään?

Luontopelko?

Rantakäärmeen tunnistaa niskan keltaisista täplistä.

Viime viikolla sain puhelun eräältä lehden toimittajalta. Ensin olin melko varma, että minulle yritetään kaupitella jotain aviisia mutta olin väärässä. Toimittaja halusi keskustella nykyajan ihmisten vieraantumisesta luonnosta, joka johtaa helposti monenlaisiin pelkoihin. Jutustelu venyi, koska aihe on hyvin laaja ja monitahoinen. 
Keskustelua samasta aiheesta tulee usein käytyä myös asiakkaiden kanssa. Monet kertovat pelkäävänsä olla yksin metsässä, koska itseasiassa pelkäävät eksyvänsä. Ja vielä useammat kertovat pelkäävänsä pimeää metsää sekä karhuja, tietenkin.


Pelolla on helppoa myydä. Ihmiset ostavat vaikka mitä turhakkeita, jotta se poistaisi pelon. Mietitään vaikkapa vanhenemisen ja kuoleman pelkoa sekä niitä kaikenmaailman purnukoita ja pillereitä, joita sillä pelolla myydään. Itseasiassa se on jo itsessään melko pelottavaa. Ajatuksenjuoksua luonnosta ja sen aiheuttamien pelkojen kaupallistamisesta löytyy tästä linkistä; 
Taloussanomat/ Maksa tai luonto nitistää sinut 23.6.2012

Herra Puu ja Pilkanmaan Päiväkoti

Kouvolan kaupunki on saanut uuden brändin myötä myös uuden visuaalisen ilmeen, joka on taiteilija Kustaa Saksin käsialaa. Uuteen ilmeeseen kuuluu monta kaverusta mutta minun mieltäni lähimpänä on ehdottomasti Herra Puu. 

Herra Puu ammentaa voimaa luonnosta. Herra Puu on persoonallinen turisija, valpas ja vannoutunut eränkävijä. Herra Puu ammentaa, kunnioittaa ja jakaa luonnon ikiaikaista voimaa ja rauhaa. Hän viihtyy niin maalla kuin kaupungissakin.

Varsin mukavalta vaikuttava kaveri siis. :)

Kouvolan uutta ilmettä on kutsuttu sanalla lapsellinen. No, sitä se varmaan ehkä onkin. Tällä viikolla pääsin tutustumaan lapselliseen Kouvolaan ja kävin elämäni ensimmäisen kerran päiväkodissa. Olen asunut lapsuuteni maalla ja hoidostani huolehti isänäitini Sanelma, joten en ole siis ikinä aiemmin päiväkodissa käynyt.

Kouvolassa on viime vuoden puolella alkanut projekti, jossa Kouvolan päiväkotien esikoululaiset markkinoivat uutta Kouvolaa ja sen tutustumisen arvoisia kohteita. Päiväkodit ovat saaneet itse valita vierailukohteensa ja he tekevät siitä myös oman näköisensä mainosmateriaalin, joka julkaistaan syksyllä 2012. Pilkanmaan päiväkodin eskarit olivat valinneet kohteekseen Repoveden kansallispuiston ja lupasin lähteä esittelemään heille puistoa toukokuussa. Eräopaskoulutuksessakin oli jo aikoinaan puhetta, että kaiken ei aina tarvitse olla pelkkää kylmää bisnestä, koska sitä tässä maassa on jo ihan liiankin kanssa. Lapsellisesta vapaaehtoistyötä saa usein parhaimman mielen sekä kauneimmat muistot. :)

Mustikoita myytävänä

Repoveden Ruskiasalmi 1960-luvulta

Eilen julkaistun Valkealan Sanomien kolumnin oli tarkoitus kuvastaa yhtä kohtaa nuoren yrittäjän arjesta. Olen siitä onnellisessa asemassa, että saan tehdä sitä mistä tykkään. Se ei ole mitenkään tuottoisaa tai helppoa, eikä sitä voi vielä edes hyvällä tahdollakaan bisnekseksikään kutsua. Mutta sitä teen kuitenkin läpi vuoden, olen metsässä. Ja minusta on kovin mukavaa, jos pääsen keskittymään vain omiin tekemisiini. Minusta olisi myös varsin mukavaa, jos muutkin voisivat tehdä samoin. Eli keskittyä tekemään sitä, mikä on kivaa, eikä keskittyä muiden tekemisiin. Mutta täällä Kymenlaaksossa se kateus voittaa kiimankin, joten tässä siis Valkealan Sanomissa 22.3.2012 julkaistu Horisontti-teksti.

Myydään mustikoita itsepoimintana

Monen valmistuvan nuoren mieleen saattaa juolahtaa ajatus yrittäjyydestä ja omasta firmasta. Nykypäivänä vakituiset työpaikat ovat kiven alla ja eläkkeelle lähtevien tilalle ei enää mitenkään automaattisesti palkata uutta ja nuorta työvoimaa. Nuoret tietävät mitä tarkoittaa määräaikaisuus, osa-aikainen ja pätkätyöt. Pidemmän päälle ansioluettelon rikkonaisuus ei näytä hyvälle. Eikä mieltä todellakaan lämmitä se, että pätkätöistä ei kerry kunnolla eläkettä. Vuokratyövoimaa välittävän firman palkkalistoilla voi myös olla aika varma, että pahimmassa tapauksessa pitkistä sairaslomista ei tiliä kerry.

Nuorilla on yrittäjyydestä usein myös aika ruusuisen vaaleanpunaisia kuvia. Pahimmassa tapauksessa hidas elämäntapa ja downshiftaaminenkin yhdistetään yrittäjyyteen. Jos mielikuva yrittäjyydestä on vapaammassa elämänmuodossa ja starttirahassa, niin silloin suosittelen harkitsemaan sitä vaihtoehto Beetä. Yrittäjyys on omalla tavallaan vapaampaa mutta samalla se myös sitoo. Yrittäjän on tehtävä silloin kun niitä on tarjolla eikä silloin kun huvittaa. Tämä taas saattaa aika herkästi tarkoittaa sitä, että seuraavat vapaat ovat vasta silloin kun kalenterissa ei ole mitään merkintöjä eikä viiden peräkkäisen työpäivän jälkeen perjantaina.

Kun ajatus yrittäjyydestä alkaa olla oikean suuntainen, niin ei tarvita enää kuin kolme asiaa. Ensimmäisenä on tietenkin se hyvä liikeidea. Ja idean olisi oikeasti oltava hyvä muidenkin kuin vain äidin mielestä. Mielestäni parhaimmat liikeideat ovat sellaisia, jotka tavallaan ovat jo olemassa mutta mitä muut eivät vielä ole keksineet. Sellaisia, joille on kysyntää ja joita on suhteellisen helppo toteuttaa. Otetaanpa esimerkkinä vaikka tuo otsikko. Kuka hullu muka maksaisi marjojen poimimisen ilosta, kun niitä saa metsästä ilmaiseksikin?

Varmaankin sellainen kolmannen polven kaupunkilainen, joka haluaisi kovasti poimia metsästä kotimaisia mustikoita mutta ei tiedä mistä niitä löytyy, paikallista kauppatoria lukuun ottamatta. Sinulla taas sattuu olemaan tiedossa varsin hyvä mustikkapaikka mutta et oikein mustikoista välitä, eikä sinua huvita niitä kerätä. Todennäköisesti edellä mainittu kotimaisten mustikoiden ystävä ja siis potentiaalinen asiakas myös pelkää eksyvänsä marjametsään, joten kannattaa harkita tarjoamasi täydellisen mustikkapaikan aitaamista. Silloin asiakas ei pääse eksymään ja sinulla on taas yksi myyntilause lisää. Ja kun vielä kerrot, että rakentamasi aita on niin vahvaa tekoa, että se pitää myös metsien sudet ja karhutkin poissa, asiakas on jo käytännössä ostanut mustikkasi. Tässä on siis yksi ajatusleikki yritysideasta. Alkuun vitsiltä kuulostanut ajatus onkin ehkäpä ihan toteutuskelpoinen.

Seuraavaksi pitää selvittää miten tämä toteutetaan. Jos aloittaa suomalaisittain, niin silloin tulee mietittyä, onko naapurilla kenties vieläkin parempi marjapaikka tarjolla tai onko hän saanut jopa saman ajatuksen. Tuskin on. Aidan rakentaminenkaan ei ole ydinfysiikkaa. Sitten vain mietitään kenelle marjapaikkaa kannattaa alkaa kaupittelemaan ja millä korulauseilla. Naapurin seitsemänkymppinen Hellä tuskin on hyvä kohde, koska hän tietää lähimetsien marjapaikat sinua paremmin eikä edes pelkää karhuja. Loppu onkin sitten aika pitkälti matematiikkaa, pitää miettiä numeroita, jotka liittyvät erilaisiin vakuutuksiin, kuluihin ja muihin kustannuksiin, kulutettuun aikaan ja elämiseen tarvittavaan rahasummaan.

Kolmijalkainen pöytä ei keiku. Joten yrittäjyydessä on kolmaskin tärkeä asia, joka liittyy omaan jaksamiseen. Alussa selkään taputtelijoita kyllä riittää ja asiat tuntuvat sujuvan varsin mukavasti eteenpäin. Mutta jos sattuisi käymään niin onnellisen onnettomasti, että yritykselläsi alkaisi olla mahdollisuuksia selvitä vielä kolmantenakin vuonna, niin seläntaputtelut alkavat hieman tuntua pisteliäiltä. Tässä vaiheessa naapuriasi on todennäköisesti alkanut kiukuttamaan. Hän on tajunnut, että hänen marjapaikkansa oli parempi kuin sinulla. Mutta hänelle ollut edes juolahtanut mieleenkään alkaa kaupitella mustikoita, joita saa metsästä haettua ilmaiseksikin. Tässä vaiheessa yrittäjän uraa perhe ja hyvät ystävät ovat niitä mustikoitakin tärkeämpiä.

Marika Hänninen

Valkealan Yrittäjät, hallituksen jäsen

Gekkonen, Gekkonen, Gekkonen...

Kulutin aikoinaan koulun penkkiä Kymenlaakson ammattikorkeassa Pöllipuolella eli Mussalon toimipisteessä ja valmistuin sieltä joitain vuosia sitten metsätalousinsinööriksi, siis ennen eräopasopiskeluaikoja. Nykyisin Kotkassa metsätaloutta opetetaan vielä muutaman vuoden ajan tekulla eli Metsolassa. Valitettavasti päätös koko alan opettamisen lopettamisesta täällä Kymenlaaksossa on jo tehty. Omat opiskeluajat ovat vielä sen verran hyvässä muistissa, että olen aina mielelläni mukana tukemassa ja sparraamassa metsäisten alojen opiskelijoita. Elokuussa Tervarummussa työharjoittelussa olivat Siikarannan erä- ja luonto-opasopiskelijat Jaana sekä Paula, jotka myöhemmin syksyllä tulivat vielä lisäkouluttautumaan melkein koko luokkansa voimin.

Syksyn aikana olen ollut mukana myös tulevan metsätalousinsinöörin, Samuli Eskolan opinnäytetyön tekemisessä. Opinnäytetyö oli tilattu Metsähallituksen luontopalvelupuolelta. Opinnäyte käsitteli Repoveden alueen metsien käyttöä viime ja tällä vuosisadalla, kansallispuistostatusta sekä tietenkin Repoveden tulevaisuutta. Olin mukana tuomassa työhön paikallisen väestön sekä luontoyrittäjän näkemystä. Samalla kerroin oppilaille myös tuoreimpia kuulumisia Repoveden alueelta.

Samulin opinnäyte herätti salissa paljon keskustelua, Repoveden alue oli tuttu ja sen nykytilasta sekä tulevaisuudesta tuli monenlaisia mielipiteitä. Opiskelijoilta saa aina raikkaita ja erilaisia ajatuksia, sekä hyviä huomioita, jotka itseltä välillä saattavat livahtaa ohi tai olla itsestään selvyyksiä. Ja niistä parhain lukee varmaankin Samulin kalvolla; Repovedellä on mahdollisuuksia yrittämiseen, pitää vain olla kekseliäs. Samulin työn jälkeen oli mukavaa vaihtaa kuulumisia omien opiskeluaikojen lehtorien kanssa, sekä tietenkin saada tukea ja vinkkejä oman yrityksen kuvioihin. Verkostoitumisessa on voimaa. :)