Yhtiön kameramies

Sami UPMn arkistossa tutkimassa vanhoja valokuvakansioita.

Viime torstai ei onneksi ollut mikään "kiirustorstai" vaan varsin leppoisa pääsiäisen aloitus. Kevät on lähtenyt mukavasti käytiin ja kesän kalenteri alkaa hyvää vauhtia täyttyä. Mutta torstain ohjelma oli jo melkein lomaa ja kalenterissa oli siis käynti Valkeakoskella UPMn vieraina. Ja Valkeakoskellahan ei voi käydä ilman, että käy haistelemassa vanhan Kymiyhtiön arkistopölyjä.

Kuva Lapinsalmsesta ennen riippusiltaa UPMn arkistosta

UPMn arkistoon on säilötty kaikki mahdollinen yhtiön historiaan liittyvä dokumentointi, ja se on siis iso osa metsätalouden kulttuurihistoriaa. Viimeksi tutustuin arkistonjohtajan kanssa yhtiöstä kertovaan tai metsätalouteen liittyvään kirjallisuuteen. Tällä kertaa pääsin todelliseen aarreaittaan eli yhtiön valokuva-arkistoon.
Yhtiön miehistä muutama on ollut myös innokas kameramies ja kuvia on tallennettu Repoveden alueeltakin jo ajalta ennen sotia. Parhaimmat kuvista lähtivät edelleen digitoitavaksi mutta yhdestä helmestä oli pakko napata kuva blogia varten.

Oi Sannikka, oot ulpukka

Opastuksia voi tehdä erilaisilla teemoilla mutta myös erilaisilla rooleilla. Reilu vuosi sitten Kouvolan Matkailuoppaiden kanssa olin luomassa omaa rooliopashahmoani, joka liittyy vahvasti Repoveden historiaan, omaan sukuuni sekä myös alaan, jota olen opiskellut koko ikäni.

Vuoden työstämisen tuloksena syntyi fiktiivinen opashahmo eli Savotan Sanni. Sanni elää 1950-luvun lopun Repovedellä ja toimii Saarijärven kämpällä emäntänä. Sannin mukana pääsee eläytymään entisaikojen metsätyömiesten elämään, jolloin puut kaadettiin metsistä miestyöllä ja kuljettiin hevosilla odottamaan uittoja. Sanni kertoo samalla myös oman tarinansa, kuinka hän on savottaemännäksi ryhtynyt, miten päivät ja vuodenajat kämpällä ja savotoilla kuluvat, sekä tietenkin mitenkä ne riuureissut ovat viime aikoina sujuneet.

Sannin hahmo on myös varsin monipuolinen, hän on useasti ollut esittelemässä Repoveden aluetta erilaisissa tilaisuuksissa, koska rooliasussa liikkuva opas herättää helposti ihmisten mielenkiinnon. Ja voi Sanniin törmätä myös Repoveden ulkopuolellakin, vaikkapa linjuriautossa, jos hän sattuu olemaan matkalla Kouvolaan asioille. Tottuneena kahvinkeittäjänä Sanni on laitellut monesti sumpit ja pitkonpätkät tarjolle erilaisille vieraille. Niin kävi tänäänkin, kun Sanni pääsi keittelemään piristävät pannukahvit kiireiselle uuden tv-sarjan kuvausryhmälle, jonka tuotoksia on luvassa keväällä 2013.

Aarnikotkan mailla

Repovedellä on mielenkiintoinen kolmikanta, johon kuuluu kolme isoa ja vahvaa toimijaa. Kymiyhtiö eli nykyinen UPM, Puolustusvoimat sekä Metsähallitus. Onneksi jokaisessa jättiläisessä on aina mukavia ihmisiä vastassa, joiden kanssa on helppoa tehdä yhteistyötä, kehittää aluetta ja vaihtaa kuulumisia. Kuluneelle viikolle osui palaverit jokaisen näiden kolmen tahon kanssa.

Kymiyhtiön kanssa tarinoidessa keskustelut ajautuvat usein alueen metsäiseen historiaan. Tietenkin, koska yhtiöllä on ollut iso merkitys Repoveden historialle sekä savotoilla syntyneille tarinoille. Repovedestä virallista kansallispuistoa ei oikeastaan ole kuin murto-osa. Suurimman osan ajasta retkeilijät patikoivat Aarnikotkan suojelualueella eli UPM:n edelleen omistamalla maaperällä. Selkeyden vuoksi säännöt ovat samat kuin kansallispuistossakin ja molempia alueita huoltaa Metsähallitus.

UPM:n toimesta saa aina hyvää sparrausta yritystoimintaan, tiukkoja kysymyksiä ja aivan loistavia ideoita. Lisäksi yhtiö on ansiokkaasti säilyttänyt tietoa vanhoista Repoveden savottaperinteeseen ja Saarijärven kämppään liittyvistä asioista. Ja meillä molemmilla on hyvin yhtenevät intressit eli alueen luonnon, tarinaperinteen ja historian säilyttäminen pitkälle tulevaisuuteenkin.
Jotkut Repoveden kävijöistä kysyvät Aarnikotkasta ja nimi sekoitetaan maakotkaan. Ja joskus jopa kysellään mistä Repovedellä majailevan kotkan pesän voisi mahdollisesti löytää. Aarnikotka eli Griffin oli siis Kymiyhtiön vanha logo, joka kuvaa leijonaa, jolla on selässään kotkan siivet. Logo juontaa juurensa jo Venäjän vallan alta. Vuonna 1872 perustettiin Voikkaalle Kymin Osakeyhtiö, josta nykyinen metsäjätti on vuosien saatossa syntynyt. Maakotkaa ei kansallispuistosta siis ainakaan vielä löydä. :)

Yhtiön miehiä ja elämänluukun tyttöjä

Viime vuosisadan alussa Repoveden metsät olivat kovassa käytössä. Repoveden alue oli tärkeä puunhankinta-alue Kymiyhtiölle. Koska savotat olivat kaukana asutuksesta, metsätyömiehille rakennettiin savottakämppiä, joissa heillä oli mahdollista majoittautua savotoiden ajan. Repoveden alueella Kymiyhtiön kämppiä oli esimerkiksi Kivisilmässä, Perävuorella, Sikoniemessä sekä Saarijärvellä. Sikoniemen kämppää sanottiin lakanakämpäksi, koska siellä oli lakanatkin Kymiyhtiön puolesta.

Muillakin yhtiöillä oli alueella kämppiä, Tampellalla oli kämppä Emäntälahdessa ja Voikoskella Haimilla sekä Matalanjärvellä. Kämpät oli jaettu kahteen osaan ja niissä oli myös kaksi sisäänkäyntiä. Tylsä pää oli metsämiesten puoli. Toisessa puolessa kämppää oli terävä pää, jossa oli keittiö, emännän huone sekä kämpän kympin, eli savotan päällysmiehen huone. Keittiön ja miesten tylsän pään välillä oli vain luukku, elämänluukku, josta kämpän emäntä tarjoili ruuat metsätyömiehille.

Äidin puolen sukuni on ollut paljon töissä Repoveden savotoilla. Äidinisäni, Teiton Kauno, on ollut alueella "yhtiön miehenä" ja äidinäitini Kaarina sekä hänen siskonsa Anja ovat olleet yhtiön kämpillä emäntinä. Äitini ja enoni ovat syntyneet ja viettäneet lapsuutensa Kivisilmän kämpällä.

Kuvassa isotätini Anja Halinen Perävuoren kämpällä vuonna 1956.