Näytetään tekstit, joissa on tunniste voikoski. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste voikoski. Näytä kaikki tekstit

14.1.2013

Voi, voi koski!

Voikosken tehdasaluetta yläjuoksulta kuvattuna. Kuva on peräisin isän puolen suvun arkistoista, eikä kuvausvuodesta ole tarkkaa tietoa.
Tämän päivän Kouvolan Sanomissa oli mukavia uutisia Kouvolan ja Mäntyharjun rajalta, kun paikallinen kaasutehdas Oy Woikoski Ab kertoi investointisuunnitelmistaan ja rakentavansa Kokkolaan kokonaan uuden kaasutehtaan. On todella mukava kuulla, että kaasubisneksellä menee hyvin vaikka kaikkialla muualla yritysmaailmassa uutiset koskevat lähinnä lomautuksia ja irtisanomisia. Woikoski on muutenkin ollut uutisissa viime vuoden aikana, perheyhtiö täytti nimittäin pyöreät 130 vuotta.

Yhtiön tarina alkaa siis jo vuonna 1882, jolloin Knut August Palmberg aloitti yritystoiminnan kimröökitehtaalla Vehkalahdessa. Kimrööki on hienojakoista hiiltä, jota on muinoin käytetty mustana väriaineena mm maaleissa ja painatuksissa. Yrityksen kasvaessa toiminta siirtyi isä Knutilta poika Bertilille ja samalla Vehkalahdelta Valkealaan Tirvalle. Tirvalla tehtaan toimintaan tuli mukaan myös saha sekä kemiantehdas, joka tuotti talia sekä steariinia. Pian jäi myös Väliväylällä virtaavien Tirvan koskien vesimäärät pieniksi ja tehdas muutti nykyisele paikalleen Voikoskelle. Tehtaan johto on siirtynyt samassa suvussa isältä pojalle, Bertilin jälkeen Svenille ja sittemmin Clasille. 130 vuoden kunniakkaaseen historiaan mahtuu monta värikästä vaihetta, tarkemmin yhtiön tarinan voit lukea tästä linkistä.

Voikosken kerrotaan saaneen nimensä jo ammoisina aikoina, jolloin Vuohijärveltä on matkalaiset soutaneet kohti yläjuoksua ja suunnitelleet jatkavansa matkaa edelleen vesitse kohti pohjoista. Mutta Voikosken kohdalla on matka tyssännyt ja veneestä on kuulunut huudahdus "Voi, koski!"

15.4.2012

Woikosken ensimmäisen kansakoulun urkuharmooni

Voikoski ja tehdas joskus kauan sitten.
Kansalliskirjaston digitoidut aineistot ovat varsinaisia aarteita ja pienellä vaivalla ne ovat vielä ihan käden ulottuvilla. Aina aika ajoin löydän itseni kaivelemasta toista sataa vuotta vanhoja sanomalehtiä, joista yritän etsiä mainintoja Pohjois-Kouvolan silloisista ajoista.

Eräässä sosiaalisen median ryhmässä tuli puhetta Voikosken koulun vaihesta. Alkuperäinen kansakoulu on sijainnut nykyisen rukoushuoneen tontilla ja jossain vaiheessa on siirtynyt nykyiselle paikalleen. Viimeisen kerran uudessa koulussa oli opetusta 1980-luvun puolessa välissä. Digitoiduista lehdistä löytyi tieto, että ensimmäisen kansakoulun rakentaminen on aloitettu alkuvuodesta 1896.

 Mikkelin Sanomat kertoi 1.3.1898 seuraavaa;
Erinomaista innostusta lasten opetukseen on osoittanut Walkealan Woikosken kansakoulun johtokunta. Kouluun joka työskentelee verrattain pienessä piirissä vasta toista lukuvuotta, on otettu apuopettajatar tämän lukuvuoden alusta. 

Kauppias O.W. Karhu, joka Woikosken asemalta äskettäin muutti Ristiinaan, on ensiksi mainitun paikkakunnan kansakoululle lahjoittanut urkuharmoonin.

Ja samaisessa julkaisussa oli myös 2.elokuuta 1898 seuraavanlainen ilmoitus paikallisen raittiusseuran toimesta;
Arpajaiset toimeenpannaan sunnuntaina elokuun 14 päivänä viehättävästi kuohuavan Woikosken rantamalla kello 3 j.pp. Tulot jaetaan raittiusseuran ja lainakirjaston sekä köyhien lasten kouluavuksi Woikoskella.
Ohjelma: 1) Torvisoittoa 2) Tervehdyspuhe 3) Soittoa 4) Juhlapuhe 5) Runonlausuntoa 6) Pukutanssia 7) Sadunkertomusta (palkinnoilla) 8) Onkimista 9) Pussitaistolua 10) Näytelmä
Arpojen myyntiä väliajoilla ja lopuksi yleinen tanssi.

Mukavan tarinan tuostakin sai aikaiseksi mutta se milloin koulu siirtyi nykyiselle paikalleen on edelleen selvittämättä. :)