Kevään aurinkoiset päivät kuluvat valitettavan herkästi sähköisten postien parissa. Kevään tarjouspyyntörumba alkoi jo viime viikolla ja se näkyy jo koneen äärellä vietetyssä ajassa. Ja mitä enemmän räystäät tippuvat kevätauringon vaikutuksesta, sitä enemmän tippuu myös sähköpostiin erilaisia tarjouspyyntöjä Repovedellä järjestettäviin tapahtumiin, juhliin, retkiin ja tykypäiviin ensi keväälle.
Vanhasta kunnon manuaalipostista tulee vain tilattuja lehtiä, joita ei meinaa ehtiä lukemaan sekä tietenkin niitä laskuja, joita ei ole vielä tullut muutettua elaskuiksi. Mutta tulee sieltä aina joskus jotain yllätyksellistä ja kivaakin. Viime viikolla posti nimittäin toi käsin kirjoitetun kirjeen. Siis uskokaa tai älkää. Aivan uskomaton tunne, en edes muista koska olisin saanut postista jotain niin arvokasta.
Mutta vielä arvokkaammaksi kirjeen tekee sen sisältö. Kirje tuli herrasmieheltä, joka on ennen muinoin asustellut Tervarummun kylässä. Hän oli lukenut lehdestä jutun yrityksestäni ja päätti kirjoittaa kirjeen. Kirjeessä hän kertoi kullanarvoisia tarinoita Tervarummusta ja lähetti mukana kopioita valokuvista sekä kaikkea muuta Tervarumpuun liittyvää aineistoa. Sekä onneksi myös puhelinnumeronsa. Oli varsin mukavaa soittaa ja kuulla lisää tarinoita kylästä, josta enää harvalla on oikeita omakohtaisia muistikuvia. Tervarummun kylä nimittäin lunastettiin Puolustusvoimille jo 1950-luvulla, joten paikasta omia muistikuvia omaavat alkavat olla jo 70 ikävuoden rajapyykin tienoilla.
Kirjeen ja puhelun myötä sovimme tärskyt. Herrasmies oli varsin iloinen kuullessaan savottakämpän uudesta elämästä sekä Kuismankylän kuulumisista. Tuskin maltan odottaa, että tapaamme.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tervarumpu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tervarumpu. Näytä kaikki tekstit
14.3.2012
1.1.2012
Uusi vuosi ja uudet kettumaiset kujeet ;)
Kalasääksen vanha pesäpuu. |
Uusi vuosi tuo tullessaan aina myös muutoksia, ja uusia tuulia on luvassa myös Repovedelle. Kuutinlahdella oleva vanha Mustalammenvuoren erämaja siirtyi vuodenvaihteessa yritykseni hallintaan. Majaa on remontoitu jo syksyn ajan ja urakka jatkuu vielä keväällä. Myös majan nimi muuttuu Kuutinlahden kämpäksi, jotta sitä ei sekotettaisi viereiseen Metsähallituksen Mustavuoren vuokrakotaan.
Tässä vielä karttalinkki Kuutinlahden Kämpälle. Kämppä on valmistunut 1980-luvulla ja se on ollut Valkealan kunnan aikana autiotupakäytössä. Kuntaliitoksen myötä kämppä siirtyi Kouvolalle. Kämpästä vuokrattiin ennen yksittäisiä petipaikkoja mutta kulkijoita tuli ja meni miten sattui. Tarkkaa kirjaa ei kävijöistä pystytty pitämään ja kämppä pääsi huonoon kuntoon.
Kämppään kuuluu kolme osaa, eteinen ja sauna sekä tupa. Kämppä lämpenee kaminalla ja petipaikkoja löytyy kahdeksalle. Kämppä sijaitsee aivan Kuutinlahden ja Repoveden rannassa, joten sitä pystyy hyvin hyödyntämään myös vesitse. Jatkossa Kuutinlahden kämppä vuokrataan kokonaan. Yksittäisiä petipaikkoja löytyy jatkossa Saarijärven savottakämpältä. Lisätietoja kämpästä julkaistaan tammikuun aikana Tervarummun nettisivuille. Remontista ja uusista suunnitelmista kuulet tuoreimmat kuulumiset Tervarummun Facebook-yhteisöstä.
Tagit:
repovesi,
retkeily,
Tervarumpu
20.11.2011
Liisan liukkaat
Tänään vihdoin elohopea laski pakkasen puolelle. Maa oli päivällä jäässä ja Repoveden alueen pienemmät lammet olivat jo kauttaaltaan riitteessä. Vanhan kansan sanonta Liisan liukkaista toteutui, vaikka alkuviikko näytti turhankin lämpimältä. Kyläläisillä tuli tänään kiire hakea verkkoja pois järvistä ennen jäätymistä. Tänään riitteen pystyi vielä helposti rikkomaan airolla. Syksyisin ennen jäiden tuloa verkoilla kalastetaan etenkin muikkua ja siikaa. Tänään "siltä yhdeltä järveltä" olivat kylän miehet saaneet komean kahden kilon siian.
Suuremmista järvistä Saarijärvi alkaa jäätymään muita järviä ja lampia hitaammin. Saarijärvi on laaja ja syvä, joten sen jäähtyminen ja jäätyminen on hidasta. Mutta kun pakkanen illan edellä hiipi jo kymmeneen asteeseen, on Saarijärvenkin jo luovutettava. Yläpuolen kuva on otettu tänään kirkkaan ja kuulaan päivän jo painuessa mailleen eli puoli neljän aikoihin iltapäivällä. Silloin Saarijärven kämpän rannasta katsottuna Karjolahden Puolustusvoimien puoleinen ranta sekä lahden pohjukka alkoivat olla jo riitteessä.
Kirkkaan sininen taivaanranta enteilee koko yöksi kireää pakkasta, joten on mielenkiintoista nähdä, miltä Saarijärvellä huomenna aamulla näyttää. Saarijärven tilanteen voi käydä tarkistamassa sääkameran osoitteesta www.tervarumpu.fi/saakamera Samalla nähdään myös, miten hyvin itse sääkamera kestää pakkasta ;)
Suuremmista järvistä Saarijärvi alkaa jäätymään muita järviä ja lampia hitaammin. Saarijärvi on laaja ja syvä, joten sen jäähtyminen ja jäätyminen on hidasta. Mutta kun pakkanen illan edellä hiipi jo kymmeneen asteeseen, on Saarijärvenkin jo luovutettava. Yläpuolen kuva on otettu tänään kirkkaan ja kuulaan päivän jo painuessa mailleen eli puoli neljän aikoihin iltapäivällä. Silloin Saarijärven kämpän rannasta katsottuna Karjolahden Puolustusvoimien puoleinen ranta sekä lahden pohjukka alkoivat olla jo riitteessä.
Kirkkaan sininen taivaanranta enteilee koko yöksi kireää pakkasta, joten on mielenkiintoista nähdä, miltä Saarijärvellä huomenna aamulla näyttää. Saarijärven tilanteen voi käydä tarkistamassa sääkameran osoitteesta www.tervarumpu.fi/saakamera Samalla nähdään myös, miten hyvin itse sääkamera kestää pakkasta ;)
Tagit:
repovesi,
sanonnat,
syksy,
Tervarumpu,
vanhan kansan merkkipäivät
27.6.2011
Tervarummun vanha korpikylä

Tervarummun kylään on kuulunut ennen 5 taloa, Koskela, Kalju, Uutela, Ahola ja Niinilampi. Kylä on asiakirjojen mukaan kuulunut Partsimaahan sitä kautta Mäntyharjuun. Kyläläiset asioivat Käävänkylän suunnalla, sieltä löytyi mylly, kauppa sekä koulu. Tosin matkaa sinnekin kertyi toista kymmentä kilometriä. Tervarumpuun ei mennyt kunnollista tietä, eikä siellä ollut puhelimia tai sähköä. Kylässä elettiin omavaraisesti. Tilojen ympäriltä oli kivisiä mutta viljeltyjä kaskipeltoja ja jokaisen tilan laitumelta löytyi muutama lehmä, lampaita, kanoja, sika ja hevosia. Luonnon antimia käytettiin myös hyödyksi, metsästä saatiin riistaa ja vesistä kalaa leivän jatkeeksi.
Tervarummun korpikylän elämä on ollut työntäyteistä mutta samalla luonnonläheistä ja idyllistä. Kyläyhteisö on ollut vahva ja toisista on pidetty huolta. Vaikka varsinaisesti mitään ei ollut niin kuitenkaan mitään ei puuttunut. Samaa Tervarummun ideologiaa ja hyvää nimeä tullaan toistamaan myös uudessa Tervarummussakin.
Lisää kuvia vanhasta Tervarummun kylästä löydät tästä linkistä.
Tagit:
repovesi,
Tervarumpu
13.3.2011
Tervarumpu
Entisaikaan oli tupa, perhe ja metsämaa. Ihmiset asuttivat kaukaisimpiakin korven kontuja ja elivät kiireettömää, toki työntäyteistä, mutta onnellista elämää. Ihminen eli luonnosta.
Maailma kuitenkin muuttui. Luonto vaihtui betoniviidakoiksi ja loputtomaksi suorituspaineeksi. Päivisin kaikkialla näkyi uupuneita, toisilleen tiuskivia ihmisiä, suorittamassa päivittäistä kulutusvelvollisuuttaan. Metsien humina oli muuttunut salakavalasti harmaaksi arjeksi rahan valtakunnassa. Ihminen ahdistui ja melkein unohti juurensa.
Eräänä päivänä Repoveden kansallispuiston pohjoisportille nousi onneksi paikka, jossa ihminen pystyi palaamaan ajassa taaksepäin. Persoonattoman lähiön ja aina läsnäolevan pinnalisuuden sijasta ympärillä oli alue, jossa pystyi taas hengähtämään. Kodikkaiden seinien suojista löytyi sopivasti vatsan täyttävää apetta ja tyyny, johon painaa päänsä päivän päätteeksi. Ihmiset olivat aitoja ja kaikessa näkyi kohtuus. Elämänmakuisen tunnelman viimeistelivät tarinat esi-isistä ja luonnosta, jotka kutittivat mukavasti sydämen pohjasta.
Ja niin tuntui ihmisistä taas hyvältä. Oli paikka, jossa unohtaa harmaa arki. Eläytyä entisajan meininkiin petäjien juurella.
Tagit:
repovesi,
Tervarumpu
17.1.2011
Uni ja ruoka maistuu, mutta työ on kuin tervaa.
Tervanpoltto on jättänyt merkkinsä myös Repoveden ympäristöön. Helpoiten vanhat tervahaudat löytää nykypäivänä kartalta. Tervahaudanlahti, Hautaniemi, Hautalahti ja tietenkin Tervajärvi sekä Tervarumpu paikanniminä kertovat meille vanhat tervanpolttopaikat.
Joitain tervahautoja on merkitty karttaan pienellä ympyrällä ja Tervah.-tekstillä. Maastossa tervahaudat erottuvat kauempaa kumpareena, jonka päällä on tasainen, suppilomainen kuoppa. Haudan pohjalla kasvaa jo usein puita, jotka vaikeuttavat haudan löytymistä. Hyvin säilyneistä tervahaudoista saattaa löytää vielä suppilon pohjalta eli haudan silmästä uran, jota pitkin tervaa on juoksutettu pois haudasta.
Yksi parhaiten säilyneistä tervahaudoista on Kinansaaressa, Koskisen takapihalla.
Tagit:
kinansaari,
Tervahauta,
Tervarumpu
20.12.2010
Tukeista pelkoiksi ja lankuiksi

1900-luvulla Hillosensalmelle, Sahaniemeen rakennettiin ensimmäinen höyrysaha. Lauri Roitto oli hommannut Jaalan puolelta Saarisen vanhan sahan laitteet ja jo vuonna 1928 saha oli toiminnassa. Parhaimmillaan saha pyöri kolmessa vuorossa ja työllisti miehiä sekä naisia 250 - 300 henkilöä, metsäpuoli mukaanluettuna. Sahanpatruuna Roitto rakensi 1930-luvun alussa Taipaleen Kartanon kauniille kannakselle Orilammen ja Vuohijärven väliin.
Muutama vuosikymmen Taipaleen Kartanon rakentamisen jälkeen siellä aloittivat toimintansa alueen ensimmäiset matkailuyrittäjät, Irja ja Väinö Siikava. Saha siis toimi edelleen vaikka omistajat välillä vaihtuivatkin. Roiton jälkeen saha siirtyi osittain Pölhölle ja sittemmin Koskiselle. 1950-luvulla saatiin sähköt sahalle ja samalla Hillosen kylälle. Sotien jälkeen Hillosensalmen sahalla sahattiin paljon puutavaraa Neuvostoliitolle sotakorvauksiksi.
Tagit:
Hillosensalmi,
saha,
teollisuus,
Tervarumpu,
uitto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)