Näytetään tekstit, joissa on tunniste jää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jää. Näytä kaikki tekstit

28.2.2013

Sää- ja jäätilannekatsaus

Viime vuoden Retkimessuilla Repoveden kansallispuisto nimettiin Vuoden Retkikohteeksi ja se näkyi myös Repoveden kävijämäärissä. Vuonna 2011 puistossa oli 78 500 käyntikertaa (ei siis yksittäisiä kävijöitä, koska monet käyvät puistossa vuoden aikana useamman kerran) ja vuonna 2012 käntikertoja oli 89 000, joten lisäystä tuli yli 10 000 kappaletta. Puiston sisäänkäynneistä Lapinsalmi oli edelleen suosituin mutta huimasti nosti suosiotaan myös pohjoinen sisääntulo Saarijärvellä vaikka kyseisen sisäänkäynnin määristä oli poistettu meidän tervarumpulaisten päivittäiset tallustelut. Myös puiston varauskotien sekä Repovalkea Oy:n Kuutin kämpän varausasteet nousivat edellisestä vuodesta huimasti. Tarkemmin Metsähallituksen kävijämäärätilastoja ja tulovaikutuksia löydät tästä linkistä; Kansallispuistojen paikallistaloudelliset vaikutukset

Tällä viikolla tuli sähköpostiin viestiä eräältä Teneriffalla asuvalta suomalaispariskunnalta. He kovasti kiittelivät Repoveden sääkamerasta, koska voivat etelän lämmöstäkin tarkistaa minkälainen sää- ja jäätilanne täällä (ja samalla heidän kesämökkinsä lähellä) on. He kertoivat kurkistavansa kameraan useamman kerran viikossa ja ovat hieman harmitelleet, kun kuvassa harvemmin näkyy mitään liikettä. Mutta tällä viikolla oli pariskunnan iloksi ilmestynyt jäälle pilkkijä (yllä olevassa kuvassa). Jahka nyt viikolla olevat vesisateet vaihtuvat viikonlopuksi luvattuun kahteenkymmeneen pakkasasteeseen voi ensi viikolla olla pilkkijöitä jo enemmänkin. Silloin ainakin hanki kantaa eikä upota ja keli tulee olemaan vaikkapa lumikenkäilyyn mitä mainioin. :)

1.5.2012

Vappukuulumisia Repovedeltä

Saarijärven jäät ovat tiukassa. Tänään pohjoisesta puuskittain puhaltava tuuli on jo rikkonut jään pintaa ja ajanut sen heliseväksi lautaksi Karjolahden suulle. Karjolahden pohjassa on edelleen vielä jäistä sohjoa, reaaliaikaisen jäätilanteen voi tarkistaa sääkamerasta tästä linkistä.

Repovesi on jo lähes kokonaan sulanut. Ruskiasalmella eli Löppösen Luolan suulla on pieni jäälautta mutta muuten Repovesi välkehti kirkkaana. Viikonloppuna sulaneille järville ja lammille ovat saapuneet jo kaakkuritkin. Lämpimien säiden ansiosta linnut ovat jo pesimäpuuhissa, minkä takia on tärkeää muistaa pitää kaiken rotuiset ja - tottelevaiset koirat kytkettyinä. Vapaana juokseva koira voi ihan tahattomasti karkoittaa esimerkiksi maassa hautovat metsäkanalinnut pois pesältään. Jos haudottavat munat ovat liian kauan ilman emoa ne saattavat joutua toisen eläimen hiukopalaksi tai kylmettyä liikaa, jolloin pesintä epäonnistuu.
Mutta mikä parasta, lämmin ilma on nostanut esille jo korvasienet! Korvasienet on helppoa tunnistaa mutta niiden valmistamiseen on syytä perehtyä huolella. Korvasieniä löytää paikoista, joissa sammaleen alta paljastuu hiekkapitoista maata. Hyviä paikkoja ovat polkujen varret tai muutaman vuoden vanhat hakkuuaukot. Tätä paikkaa en sen tarkemmin paljasta, koska jätin herkut kasvamaan vielä muutamaksi päiväksi. Kansallispuistosta on sallittua kerätä sieniä sekä marjoja, joten korvasienien ystävät voivat ottaa huoletta sienikorit matkaan. Lisää tietoa korvasienistä löydät tästä linkistä.

3.2.2012

Pakkasten perässä

Tänään pakkanen lauhtui sen verran, että tarkeni käydä puistossa tarkistamassa jäätilanteen. Talviaurinko lämmitti jo sen verran, että pakkanen laski hiukan 20 asteen lämpimämmälle puolelle. Metsähallitus antoi viime viikolla (vk 4) heikkojen jäiden varoituksen koko puiston alueelle ja aiheesta. Tämän viikon (vk 5) aikana tiukat pakkaset ovat auttaneet jäätilannetta jo paljon. Aiemmin jäillä oli kohvaa, jonka alla oli vettä ja ohut jääkerros. Tänään kohva (tai korppa) sekä vesi olivat jo poissa. Kairan avulla tuli asiaan lopullinen selvyys. Kovaa jäätä oli jo yli 15 senttiä ja jää oli yhtenäistä.

Tästä voi jokainen vetää siis omalla vastuulla omat johtopäätöksensä. Virtapaikkoja itse vielä välttäisin. Esimerkiksi Mustanlammen ja Kuutinlahden välinen oja oli edelleen sula kovista pakkasista huolimatta.
Jään päällä oli vain viiden sentin pakkaslumikerros, joka ei haitannut jäällä liikkumista. Kohta voisi siis vaikka suunnitella kaivavansa madepilkit esille :)
Lisää kuvia löydät blogin avoimilta facebook-sivuilta eli tästä linkistä; Pakkasten perässä. Kuvat linkin takaa saa klikkaamalla isommaksi.

24.1.2012

Sininen hetki heikoilla jäillä

Ylempi kuva on viime perjantailta 20.1.2012 ja aika tarkalleen klo 16, hetki auringon laskun jälkeen. Kuva on otettu Repovedeltä ja Karhulahdelta. Tummuva ilta on maalannut maiseman kauniin siniseksi. Mutta sinisen hetken ihailun lisäksi olin luvannut käydä tarkistamassa Repoveden jäätilanteen. Tummat isot läikät ovat vettä, joka on noussut lumen päälle ja kastellut sen sohjoksi. Sohjoinen pinta on pikkupakkasilla jäätynyt. Valkoiset alueet ovat edelleen kuivaa lunta.
Rannassa tarkempi tarkastelu varmisti epäilyt. Päällimmäisen korppajään sain kantapäällä rikki. Alla oli muutamia senttejä vettä ja sen alla taas jää. Alempikaan jää ei ole teräsjäätä nähnytkään ja molemmin puolin oleva vesi heikentää jäätä koko ajan.

Viime yönä pakkasta oli Repovedelläkin jo toistakymmentä astetta. Mutta jäätilannetta se ei paranna. Viime perjantain jälkeen lunta on taas satanut lisää ja paksut lumimassat eristävät hyvin pakkaselta ja samalla siis hidastavat jään vahvistumista.
Repoveden jäillä on siis edelleen syytä olla varovainen. Repovedellä vahvat virtaukset ohentavat jäätä esimerkiksi Kapiavedellä ja Ruskeasalmella sekä muissakin kapeikoissa ja salmissa. Etenkin hiihtämällä tai lumikengillä ei välttämättä kuule tai huomaa jään heikkenemistä ja tulee helposti joutuneeksi liian ohuelle jäälle. Lisäksi sukset ja lumikengät vaikeuttavat huomattavasti avannosta pois pääsemistä.

Jos kävisi niin ikävästi, että tipahtaa jäihin niin tärkeintä on olla joutumatta paniikkiin. Riko ensin heikkoa jäänreunaa hakkamalla nyrkillä tai naskaleilla, kunnes jäänreuna on riittävän vahva pois pääsemiseen. Jään päälle ei kannata yrittää nousta naama edellä vaan nimenomaan selkä edellä.

Naama edellä noustessa kehon paino ja märät vaatteet vetävät väkisin alaspäin ja koska jalkoja ei pysty käyttämään apuna voimatkin loppuvat nopeasti. Fiksumpi tapa on yrittää uida selkää kohti jään reunaa, potkia vauhtia jaloilla ja nostaa kroppaa käsillä jään päälle. Näin jäälle pääseminen on paljon todennäköisempää. (Vasen kuva)
Koska en omista Kylli-Tädin lahjoja, toivon, että tuosta kuvasta on edes jotain apua.

Muista Repoveden tuoreimmista kuulumisista pitää muistaa mainita tietenkin Repoveden valinta kymmenen finalistin joukkoon Vuoden Retkikohdetta valittaessa. Repovettä voi äänestää jatkoon tästä linkistä; http://www.webropolsurveys.com/Answer/SurveyParticipation.aspx?SDID=Fin262531&SID=a4aaccc2-2d77-4ad6-946a-6ab67c5762f0&dy=904387586