24.1.2012

Sininen hetki heikoilla jäillä

Ylempi kuva on viime perjantailta 20.1.2012 ja aika tarkalleen klo 16, hetki auringon laskun jälkeen. Kuva on otettu Repovedeltä ja Karhulahdelta. Tummuva ilta on maalannut maiseman kauniin siniseksi. Mutta sinisen hetken ihailun lisäksi olin luvannut käydä tarkistamassa Repoveden jäätilanteen. Tummat isot läikät ovat vettä, joka on noussut lumen päälle ja kastellut sen sohjoksi. Sohjoinen pinta on pikkupakkasilla jäätynyt. Valkoiset alueet ovat edelleen kuivaa lunta.
Rannassa tarkempi tarkastelu varmisti epäilyt. Päällimmäisen korppajään sain kantapäällä rikki. Alla oli muutamia senttejä vettä ja sen alla taas jää. Alempikaan jää ei ole teräsjäätä nähnytkään ja molemmin puolin oleva vesi heikentää jäätä koko ajan.

Viime yönä pakkasta oli Repovedelläkin jo toistakymmentä astetta. Mutta jäätilannetta se ei paranna. Viime perjantain jälkeen lunta on taas satanut lisää ja paksut lumimassat eristävät hyvin pakkaselta ja samalla siis hidastavat jään vahvistumista.
Repoveden jäillä on siis edelleen syytä olla varovainen. Repovedellä vahvat virtaukset ohentavat jäätä esimerkiksi Kapiavedellä ja Ruskeasalmella sekä muissakin kapeikoissa ja salmissa. Etenkin hiihtämällä tai lumikengillä ei välttämättä kuule tai huomaa jään heikkenemistä ja tulee helposti joutuneeksi liian ohuelle jäälle. Lisäksi sukset ja lumikengät vaikeuttavat huomattavasti avannosta pois pääsemistä.

Jos kävisi niin ikävästi, että tipahtaa jäihin niin tärkeintä on olla joutumatta paniikkiin. Riko ensin heikkoa jäänreunaa hakkamalla nyrkillä tai naskaleilla, kunnes jäänreuna on riittävän vahva pois pääsemiseen. Jään päälle ei kannata yrittää nousta naama edellä vaan nimenomaan selkä edellä.

Naama edellä noustessa kehon paino ja märät vaatteet vetävät väkisin alaspäin ja koska jalkoja ei pysty käyttämään apuna voimatkin loppuvat nopeasti. Fiksumpi tapa on yrittää uida selkää kohti jään reunaa, potkia vauhtia jaloilla ja nostaa kroppaa käsillä jään päälle. Näin jäälle pääseminen on paljon todennäköisempää. (Vasen kuva)
Koska en omista Kylli-Tädin lahjoja, toivon, että tuosta kuvasta on edes jotain apua.

Muista Repoveden tuoreimmista kuulumisista pitää muistaa mainita tietenkin Repoveden valinta kymmenen finalistin joukkoon Vuoden Retkikohdetta valittaessa. Repovettä voi äänestää jatkoon tästä linkistä; http://www.webropolsurveys.com/Answer/SurveyParticipation.aspx?SDID=Fin262531&SID=a4aaccc2-2d77-4ad6-946a-6ab67c5762f0&dy=904387586