Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nuolniemi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nuolniemi. Näytä kaikki tekstit

17.11.2013

Hirvijahtipäivä

Kuvatarina hirvijahtipäivästä Nuolniemen Metsästysyhdistyksen mailla, Kouvolan ja Mäntyharjun rajalla. 
Sää oli mukavan syksyinen, lämmintä +6 astetta ja tyyntä. Yöllä oli satanut, joten aamun ajoissa metsä oli märkä. Olen ollut jahdissa mukana ajonaisena jo yli 20 vuoden ajan. Tosin joskus on tullut piipahdettua passiketjunkin puolella ja siitä muistona on 6-piikkiset sarvet. :)

Aamun ensimmäisessä ajossa eräältä lammelta löytyi selkeät merkit majavista. Kouvolan pohjoisosissa ei enää paljoa majavia asusta. Osin siksi, että '80-'90 luvuilla vahva kanta söi lampien rannoilta melkein kaiken ruuaksi kelpaavan ja toisaalta myös voimakkaan metsästyksen takia. Nyt majavia on alkanut palailemaan joillekin lammille. Lammen rannassa oli vahvat polut merkkinä majavista.

Ja rannalta löytyi vielä selkeästi majavan talttahampaineen nakertamaa puuta. Aika ei riittänyt tarkempien havaintojen tekemiseen, jotta ajoketju pysyisi hyvin linjassa.

Ensimmäinen ajo päätöksessä ja passissa.

Seuraavassa ajossa oli luvassa kulttuurihistoriaa ja sykkeen nostamista. Team Nuolniemi (kylän alkuperäisväestöstä koostunut iskuryhmä) teki hyökkäyksen kylän etelälaidalla sijaitsevalle Ukkovuorelle. Sama kallio on tullut tutuksi myös 1918 sodan tapahtumapaikoista ja oli valkoisten sekä nuoren Kekkosen tukikohtana. Ja komea kalliohan se on, ei käy kiistäminen.

Tässä näkyy hirven ruokalistan kohteeksi joutunut männyn taimi. Nuoren männyn latva on joutunut parempiin suihin ja siitä aiheutuu männylle kasvun heikkenemistä ja huonoa laatua.

Ukkovuoren päältä löytyy koko Kymenlaakson korkein kohta, 158,5 metriä meren pinnan yläpuolella. Sieltä löytyy myös jäänteet vanhasta kolmiomittaustornista. Vastaavanlaisen tornin jäänteet löytyvät Repovedeltä Hauklammen vuoren päältä, Kirnuohuokon läheltä. Kolmiomittausta torneineen on ennen vanhaan käytetty maanmittauksen peruskartoituksessa ja niitä on Suomessa parhaimmillaan ollut yli 4000. Nykyisin peruskartoitus hoidetaan satelliiteilla ja ilmakuvauksilla.


Komeat on maisemat. Mikäpä se on kävellä koko päivä metsässä muun mukavan porukan seurassa. Eväät maistuivat vaikka hirvet jäivät saamatta. Havaintoja oli päivän aikana lähemmäs kymmenestä hirvestä mutta välillä ne ovat vain meitä ovelampia. :)

30.1.2013

Sää, mää ja bää

Repovedellä kuvaava Tervarummun sääkamera on saavuttanut suuren suosion ja kerää kuukaudessa useita klikkauksia. Repovedeltä Mäntyharjun suuntaan sijaitsee vanha ja viehättävä majatalo Linkkumylly, johon tuli seuraava alueen sääkamera. Kamera kuvaa 10 minuutin välein ja yöllä se toimii infrapunalla. Linkkumyllyn kamera on päärakennuksen yhteydessä ja kuvaa länteen Sarkavedelle. Sarkavesi on Vuohijärven yläpuolinen vesistö Voikosken pohjoispuolella, jota pitkin on mahdollista päästä Mäntyharjulle asti. Ja lännen suunnasta on luvassa kuvankauniita auringonlaskuja.

Toinen mielenkiintoin linkkivinkki on Nuolniemen lammastarhojen blogi. Nuolniemi on kotikyläni ja Kouvolan pohjoisin kolkka. Kylän raitti on määritelty Valkealan kunnan aikoina kulttuurimaisemaksi. Sieltä matkaa Kouvolan keskustaan on lähemmäs 70 kilometriä. Kyläläisten kauppareissut suuntautuvat parinkymmenen kilometrin päähän Mäntyharjuun. Linkkumyllyyn ei ole kuin kymmenisen kilometriä. Blogissa voit seurata lammasfarmareiden elämää tai jopa ryhtyä itse sellaiseksi. Idea on minusta aivan loistava :)

12.10.2010

Huomautus veneilijöille: Pohjoisen ja luoteen välistä tuulta 11 m/s.

Jos maa ei ole ehtinyt routimaan niin siihen satanut lumi sulaa nopeasti. Keskimäärin Repoveden korkeudelle ensilumi sataa marraskuun kuudes päivä. Ensilumi määritellään Ilmatieteen laitoksen mukaan siten, että aamullakin on vähintään sentti lunta maassa. (Eli tämän päiväistä räntäsadetta ei vielä ihan ensilumeksi lasketa.) Pysyvä lumipeite sataa maahan tällä korkeusasteella keskimäärin itsenäisyyspäivänä. Yllä oleva kuva on otettu Pohjois-Kouvolasta 13. lokakuuta 2009. Silloin viime vuonna oli maa ensimmäisen kerran valkoisena. Linkki Ilmatieteen laitoksen lumitilastoihin.


Syksyn ensimmäiset myrskyt tuntuvat luissa ja ytimissä asti. Mutta niillä on luonnon kannalta hyvin tärkeä merkitys, syysmyrskyillä järvien vedet vaihtuvat. Kova tuuli painaa lämpimän pintaveden pohjaan ja nostaa raskasta neljä asteista pohjavettä pintaan, jolloin veden eri lämpökerrokset sekoittuvat. Tämä mahdollistaa ilman kylmetessä järvien jäätymisen. Vesien sekoittuessa syyskierto painaa myös järven pohjaan hapekasta pintavettä, jotta kaloilla on mahdollista selvitä talvesta jääpeitteen alla. Mikäli syyskiertoa ei tapahdu, kalat saattavat kuolla talven aikana hapen puutteeseen. Kuva on otettu Pohjois-Kouvolassa Kuusijärvellä 30.lokakuuta 2009, jolloin pienemmät järvet olivat ensimmäisen kerran menneet riitteeseen.


2.6.2010

Korkeuksiin

Kouvolan ja samalla koko Kymenlaakson korkein kohta ei sijoitu aivan Repoveden kansallispuiston alueelle. Korkein kohta on kansallispuistosta pohjoiseen, Kouvolan ja Mäntyharjun rajalla, pienen Nuolniemen kylän eteläpuolella. Siellä sijaitseva Ukkovuori kohoaa 158 metriä merenpinnan yläpuolelle. Ukkovuorella on käyty kovia taisteluja keväällä vuonna 1918, jolloin se oli valkoisten tukikohtana.