Sen hampaat on niin terävät ja katsekin kuin jäätä

 Eilen pääsin vihdoin siivoamaan remontin jäljet Saarijärven savottakämpältä ja testaamaan uutta hellaa. Kämppään on jo alkuaikoina rakennettu vapaakiertoinen keskuslämmitys-järjestelmä. Keittiössä on ollut hella, jonka läpi on kulkenut kämppää kiertävät lämmitysputkistot. Putkien ja patterien sisällä on jäätymätöntä glykolia, joten kämpän voi päästää talvella kylmilleen. Putket on vedetty niin, että lämpenevän glykolin kierrättämiseen riittää fysiikan lait, eikä erillistä pumppua tarvita.

Kun kämppä jäi pois savottakäytöstä '60-luvun lopulla, vanhan puuhellan tilalle tuotiin keskuslämmityskattila suoraan Kymin metallipajalta. Vuosikausia yöpyjiä palvellut kattila alkoi olla tiensä päässä ja kun toiveissa on saada kämppä takaisin vanhaan aikaan niin uuden mutta vanhan näköisen lämmitysuunin etsintä alkoi. Kaikkien riemuksi sellainen jopa löydettiin ja saatiin asennettua Torniaisen Jukan asiantuntemusta hyödyntäen. Jukka on mäntyharjulanen metalliseppä, jonka omaa suunnittelua sekä tuotantoa on myös kansallispuiston nuotiosijat. www.mynttilanmetallityo.com 

Kun lämmitysjärjestelmä oli testattu toiimivaksi niin ehdin vielä käymään lyhyellä lumikenkäretkellä. Viime viikon suojat ja loppuviikon pakkaset olivat tehneet kunnon hankisen, ja olisi ollut synti jättää se hyödyntämättä.

Jään laidalta löytyi jäljet, jotka tuotti ensin päänvaivaa. Hankikannon pinnalla oli ohut puuterilumi, joten tuulen ja auringon vaikutuksesta jälki leviää helposti.

Ensin mietin kettua mutta jäljet eivät olleet ketun jäljiksi riittävän sirot, eikä kettumaisesta helminauhasta ollut tietoakaan.

Jälkiä seuratessa kulkijan salaisuus alkoi paljastua. Eläin oli tullut mäntymetsästä, kulkenut vähän matkaa jään laitaa pitkin ja loikannut takaisin metsän siimekseen.

Jälkiä seuratessa alkoi pian näkyä jo sekalaista pariloikkaa, joka paljasti kulkijan metsän kultakurkuksi eli näädäksi.

Näätä on myös ahkera reviirin merkkaaja. Lisää tietoa näädästä löytyy googlettamalla. Tosin jostain syystä kuvahaulla etsiessa sekaan on livahtanut myös muutama Johanna Tukiaisen kuva, mutta kauniin ja punaturkkisen näädän erottaa kuvista kyllä helposti.

Kokki, kasööri ja kymppi

Tänään etsin netistä niitä näitä ja törmäsin sattumalta tähän Yle Areenalle taltioituun kuunnelmaan. LINKKI Kuunnelmassa kaivellaan Ylen arkiston pätkiä savotoilta ja niitä kommentoimassa on Helsingin Yliopiston kansantieteen professori Hanna Snellman, joka on tutkinut Kemijoen metsätyömiesten elämää.
Saarijärven kämppääkin on taas tänä talvena kunnostettu, tällä kertaa vuorossa on keskuslämmitysuunin kunnostaminen ja kämpälle on löytynyt vanhanmallinen puu-uuni, jossa on myös hellanlevyt ruuanlaittoa varten.

Yhtiön miehiä ja elämänluukun tyttöjä

Viime vuosisadan alussa Repoveden metsät olivat kovassa käytössä. Repoveden alue oli tärkeä puunhankinta-alue Kymiyhtiölle. Koska savotat olivat kaukana asutuksesta, metsätyömiehille rakennettiin savottakämppiä, joissa heillä oli mahdollista majoittautua savotoiden ajan. Repoveden alueella Kymiyhtiön kämppiä oli esimerkiksi Kivisilmässä, Perävuorella, Sikoniemessä sekä Saarijärvellä. Sikoniemen kämppää sanottiin lakanakämpäksi, koska siellä oli lakanatkin Kymiyhtiön puolesta.

Muillakin yhtiöillä oli alueella kämppiä, Tampellalla oli kämppä Emäntälahdessa ja Voikoskella Haimilla sekä Matalanjärvellä. Kämpät oli jaettu kahteen osaan ja niissä oli myös kaksi sisäänkäyntiä. Tylsä pää oli metsämiesten puoli. Toisessa puolessa kämppää oli terävä pää, jossa oli keittiö, emännän huone sekä kämpän kympin, eli savotan päällysmiehen huone. Keittiön ja miesten tylsän pään välillä oli vain luukku, elämänluukku, josta kämpän emäntä tarjoili ruuat metsätyömiehille.

Äidin puolen sukuni on ollut paljon töissä Repoveden savotoilla. Äidinisäni, Teiton Kauno, on ollut alueella "yhtiön miehenä" ja äidinäitini Kaarina sekä hänen siskonsa Anja ovat olleet yhtiön kämpillä emäntinä. Äitini ja enoni ovat syntyneet ja viettäneet lapsuutensa Kivisilmän kämpällä.

Kuvassa isotätini Anja Halinen Perävuoren kämpällä vuonna 1956.