Sus siunatkoon!

Tässä ei ole suden jäljet vaan metson,
joita on Repoveden männiköissä jo paljon.

Puhelin pärähti pari päivää sitten ja toisessa päässä oli kovin huolestunut naisääni. "Onko Repovedellä ammuttu susi?" No ei oikeastaan. Ei se susi Repoveden kansallispuiston alueelle henkeään menettänyt mutta sen liepeillä kyllä.

Koko kevään on Kuisman kylän suunnalla kuiskittu. Alkutalvesta hukan jälkiä löytyi metsäautoteiltä ja kaukana asutuksesta, eikä siitä kukaan ollut huolissaan. Kyllähän täällä lääniä riittää susihukkasille juoksennella. Yleensä arat eläimet eivät puiston alueella viihdy, lukuunottamatta pohjoisosissa majailevia hirviä. Pahkajärven puolella metsän eläimet viihtyy paremmin, kaipa se ajoittainen paukuttelu on arvaamatonta retkeilijää parempi vaihtoehto.

Mutta viime aikoina susi ei kuitenkaan enää metsissä viihtynyt. Öiseen aikaan ilmestyi monen talon pihapiiriin hukan jäljet, eikä se enää alkutalven tapaan jahdannut hirviäkään. Tarkempi tutkiminen paljasti, että siitä oli tullut kolmijalkainen susi. Syytä suden loukkaantumiseen ei vielä tiedetä, ehkäpä se on saanut hirvijahdissa sorkasta, mene ja tiedä. Poliisiviranomaisilta tuli paikallisille metsästäjille käsky, jonka mukaan suden päivät olivat luetut.

Kyseessä oli pantasusi Mila, nuori naaras. Lopetettu susi vietiin RKTL:n toimesta tutkittavaksi, jotta mm sen vammautumisesta saadaan lisää tietoa. Suden jäljet aloittivat taas keskustelun susista ja siitä mahtuvatko ne Repovedelle vai eivät. Susi herättää aina tunteita -suuntaan tai toiseen.

Eräoppaaksi opiskellessa teimme harjoitustalvivaelluksen Seitsemisen kansallispuistoon helmikuussa 2008. Tarkoituksena oli viikon aikana testata talvivaellusvarusteita tulevaa Hammastunturin erämaan viikon vaellusta silmällä pitäen. Eräoppaan tittelin hankkiminen edellytti maastossa yöpymistä pakkasista riippumatta. Kylmin teltassa viettämäni yö oli yli 30 asteen pakkasessa. Mutta palataan takaisin sinne Seitsemiseen, siellä ei kuitenkaan ollut pakkasta kuin parisen kymmentä.

Jo ennen reissua tiesimme, että Seitsemisen kansallispuistossa liikkuu susilauma. Meitä oli kuitenkin vajaa parisenkymmentä opiskelijaa sekä kolme ohjaajaa, joten emme pitäneet susia meille uhkana. Vaihdoimme asiasta ajatuksia paikallisen Metsähallituksen väen kanssa ja sieltäkin todettiin, että ei hukista mitään haittaa alueella ole. Salaa jopa toivoimme, että yöllä kuuluisi ulvontaa.
Eräänä aamuna heräsimme jälleen teltoista, teimme aamutoimet ja purimme leirin. Lähdimme jatkamaan matkaa. Ensimmäisinä lähti hiihtämään ladun avaajat, joita seurasivat ahkioiden vetäjät jarrumiehineen. Vajaan kilometrin päässä leiristämme oli yön aikana mennyt susilauma. Sudet olivat kiertäneet leirin mutta riittävän kaukaa. Ne olivat tietoisia meistä mutta niillä ei ollut mitään syytä pyrkiä lähemmäs. Laumassa susi pystyy käyttäytymään tavalla, joka on meille ihmisille ja ihmisten parhaille ystäville turvallista. Laumaton tai loukkaantunut susi on taas arvaamaton.
Mutta luontokappaleista ja niiden suhteesta ihmiseen voisin kirjoittaa vaikka kirjan. Jotta tämä teksti pysyisi aisoissa päätän sen tähän relaa.comin linkkiin, jossa on kirjoitettu paljon viisauksia; Onko susilla oikeus elämään?