16.2.2013

Sama kaiku on askelten...

Sotapojat retkellä Repovedellä.
Repoveden kansallispuiston sekä samalla Tervarummun naapurissa sijaitsee Euroopan toiseksi suurin armeijan harjoitusalue, joka on tullut varsin monelle asepalveluksen suorittaneelle henkilölle tutuksi. Kyseessä on siis Pahkajärven harjoitusalue, joka on perustettu jo 1950-luvun puolella. Vasta reilut 10 vuotta myöhemmin harjoitusalueen viereen valmistui Vekaranjärven varuskunta. Nykyisin Vekaralla eli Karjalan Prikaatissa suorittaa vuosittain asepalveluksen noin 3600 varusmiestä.

Viereisellä Pahkajärven yli 8000 hehtaarin harjoitusalueella on toimintaa lähemmäs kolmena satana päivänä vuodessa. Ampuma-aluetta käytetään asevelvollisten koulutukseen sisältyviin kovapanosammuntoihin ja räjäytysharjoituksiin sekä muuhun harjoitustoimintaan, jonka takia alueella on ehdoton liikkumiskielto. Pahkajärven alue on rajattu sinivalkoisin maalauksin, jotta Repoveden retkeilijät eivät pääse sinne vahingossa eksymään.

Viime vuonna oli ensimmäinen vuosi, kun pääsimme koeluontoisesti viemään Pahkajärven alueelle asiakasryhmiä, jos varuskunnan harjoituskalenteri sen salli. Neuvotteluja käytiin paljon, koska aiemmin tälläistä yhteistyötä ei alueella vielä oltu ikinä tehty. Pahkajärven puolelle suuntautuvat retket on jo etukäteen tarkkaan suunniteltu puolustusvoimien kanssa, koska alueella liikkuminen voi olla hengenvaarallista eksymisestä puhumattakaan. Lisäksi retkien aikana olemme koko ajan yhteydessä puolustusvoimiin, jotta siellä tiedetään minkälaisen ryhmän kanssa, missä ja mihin aikaa liikumme. Ja koska viime vuonna retket alueelle sujuivat hyvin niin käytäntöä jatketaan myös tulevanakin kautena. :)
P.S. Se Euroopan suurin armeijan harjoitusalue sijaistee Rovajärvellä.