
Viikonlopun aikana pakkanen Repovedelläkin kiristyi ja 7-8.1 välisenä yönä pakkasta oli jo 15 astetta. 8.1 pakkanen pysyi vielä kymmenessä asteessa ja iltaan mennessä se tuntui taas kiristyvän. Kävimme rannassa kokeilemassa tuuralla yön aikana muodostuneen jään kestävyyttä ja kuten epäilimmekin, se oli huonoa. Vaikka jäätä oli kertynyt toista senttiä, tuura meni yhdellä ainoalla iskulla jäästä läpi. Repoveden jää ei siis vielä kanna ihmistä, eikä edes pilkkijää. Kaksi tuuran iskua kestävällä jäällä pystyy tarvittaessa jo kävelemään mutta ei sekään vielä ole järin viisasta. Vasta viiden sentin teräsjää kantaa ihmistä.
Järvien jääkannet alkavat pikkuhiljaa vahvistumaan mutta tänä vuonna jäällä liikkuessa saa olla todella varovainen. Normaalisti syksyllä järviin tulee ensin kestävä ja kirkas teräs. Joinain vuosina alkutalven nopeasti tulleesta jäästä saattaa rannasta nähdä läpi pohjaan asti ja se silti kantaa kävelijän. Tänä vuonna ei kirkkaasta teräsjäästä ole tietoakaan ja jää on alkanut muodostumaan sohjosta. Sohjosta jäätynyt järvenpinta ei ole yhtä kestävää kuin tavallisina talvina tullut ensimmäinen teräksinen jää.