6.10.2011

Siis onx ihan pakko lähtee sinne v*tun skutsii jos ei vaa taho?!?

Kävin viimeksi Lapinsalmella viime viikolla, jolloin kaikki oli ihan niinkuin ennenkin. Roskia ei polun varressa ollut kuin muutama, jotka tuli matkan aikana noukittua mukaan. Tänään näky oli "hieman" toisenlainen. Viime viikonlopun tai tämän viikon aikana Repovedellä on kiertänyt porukka, joka on järjestelmällisesti sotkenut ja hajoittanut paikkoja Lapinsalmella, Ketunlenkillä sekä Kuutinkanavalla. Polkujen varret olivat täynnä vessapaperia, mehutölkkejä, muovipusseja, karkkipusseja sekä karkkipapereita. Lisäksi joku oli keksinyt repiä ilmastointiteippirullasta pieniä palasia ja pudotella niitä kulkemalleen polulle. Ketunlenkin varrelle oli myös ilmestynyt ainakin kolme uutta ja laitonta tulipaikkaa, joissa oli pidetty nuotiota ja sotkettu.

Ja kun näillä pikku tihutöillä ei ole vielä saavutettu riittävää mielihyvää, niin lisäksi Lapinsalmen paikoitusalueesta oli tehty yleinen jäteasema. Roskapusseja oli tungettu varastoihin sekä kompostoiviin biokäymälöihin. S- sekä K-ketjujen roskapussien lisäksi silmään pisti McDonalds'ista tuodut jätteet, etenkin kun tietää, että lähin mäkki on yli 60 kilometrin päässä. Sekä tietenkin joltain ryhmältä huussin taakse "unohtuneet" roskat, tai sitten jollain on vain ollut tarvetta käyttää yli 30 kertakäyttökuppia yhdellä kertaa. Mutta kaiken kruununa oli tietenkin sekä Lapinsalmella, että Kuutinkanavalla rikotut huussit. Kuivikesäkit oli ängetty kuivikkeineen, säkkeineen ja muovikauhoineen paskan sekaan ja lisäksi pahimmillaan vielä istuimet oli revitty irti.
Repovedellä ei ole kuin yksi täysipäiväinen työntekijä, jolta kuluu vuodessa huomattava määrä työajasta näiden roskattomien retkeilijöiden sotkujen siivoamiseen. Ja sitten jotkut vielä ihmettelevät, miksi rappusista puuttuu yksi askelma tai polulle kaatunutta puuta ei ole heti saman päivän aikana ehditty korjaamaan. Niin, miksiköhän?