3.9.2012

Lossiliikenne poikki Repovedellä

Viime sunnuntaina huomattiin, että Repoveden suosituimman reitin eli Ketunlenkin lossi ei enää liikkunut vaikka lauantai-iltapäivällä se oli vielä toiminut normaalisti. Tänään maanantaina 3.9 Metsähallituksen työntekijät kävivät tutkimassa tilannetta ja huomasivat, että lossin vetovaijeri oli mennyt poikki.

Myös vaijerin rissapyörät olivat saaneet viikonlopun aikana sen verran siipeensä, että epäillään veneen törmänneen vaijeriin, vaikka veneille on merkitty turvallinen kulkuväylä punaisilla kanistereilla vetolossin kohdalla. Uusi vaijeri on tilauksessa mutta toistaiseksi kettulossi on poissa liikennöinnistä.

Kettulossi saatiin kunnostettua jo 4.9 ja liikennöi jälleen Repoveden retkeläisten iloksi :)