7.3.2012

Naisyrittäjyydestä

Tänään olin Kouvola-talolla yrittäjien iltakoulussa kuuntelemassa luentoa. Paikan olin varannut saman tien kun ne tulivat jakoon. Luennoimassa oli nimittäin yksi yritysmaailman esikuvistani ja naisyrittäjien kruunaamaton kuningatar, Päivikki Palosaari. Oli aivan uskomatonta kuunnella hänen elämäntarinaansa. Hän on luonut kaiken tyhjästä ja vain omaan intuitioonsa luottaen. Päivikin luento oli todella voimaannuttava. Ja eipä ihme, koska myös hän hakee voimansa ympäröivästä luonnosta.

Yrittäjämaailmaa pidetään miehisenä vaikka naisyrittäjien osuus on kaikista yrittäjistä kolmannes. Mutta silti naisyrittäjiä ei näy missään. Suuri syy tähän on se, että naisyrittäjien yleisin yhtiömuoto on nimenomaan toiminimi. Suomessa naisyrittäjiä on siis reilut 75 000 ja heistä yksinyrittäjinä toiminimellä toimii 70%. Naisyrittäjistä alle 35-vuotiaita on vain alle viidennes.

Luvut ovat kovia. Itseasiassa yllättävän kovia. Mutta Päivikki valoi tänään taas uskoa naisyrittäjän välillä niin karuun arkeen. Omalla esimerkillään hän näytti, että naisyrittäjän ei todellakaan tarvitse piiloutua aviomiehensä taakse. Hän kertoi asioita, joilla pääsee elämässä eteenpäin ja jotka ovat häntä itseään auttaneet pärjäämään miehisessä yritysmaailmassa. Luennon jälkeen kävin kiittämässä Levin kuningatarta. Rohkaisevat sanat ja lämmin halaus antoivat uskomattoman paljon voimaa. :)
Hyvää huomista (8.3) Naisten Päivää kaikille kanssa sisarille!