22.2.2012

Vuoden Retkikohde 2012

Vuoden Retkikohde 2012 -kilpailun teemana olivat siis perheretkeilykohteet. Kilpailussa haettiin parasta lapsiperheille sopivaa luontoretkikohdetta. Retkeilyalan ammattilaisista koostuva raati valitsi yli 80 ehdotuksen joukosta 10 finalistia. Valinnassa painotettiin mm. kohteen saavutettavuutta, maaston asettamia vaatimuksia ja taukopaikkoja. Voittaja valittiin yleisöäänestyksessä ja voittajakohde palkitaan Suomen Messusäätiön myöntämällä 5000 euron stipendillä kevään Retki -messujen yhteydessä maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Ja voittajaksi selviytyi ansiokkaasti...

Repoveden Kansallispuisto!

Voitto ei kuitenkaan tullut itsestään selvyytenä, vaan sen eteen jouduttiin tekemään hartia voimin töitä. Yksi pahimmista kilpakumppaneista oli pääkaupunkiseudun helmi, eli Nuuksion kansallispuisto. Repoveden ystäviä aktivoitiin äänestämään sosiaalisessa mediassa, twitterissä sekä facebookissa. Etenkin Kouvolan Entiset Nuoret (KEN)-ryhmän jäsenet lähtivät innolla mukaan äänestämään. Kouvolan Matkailu kantoi myös oman kortensa kekoon lähettämällä kumppaneilleen sähköpostia, jossa kerrottiin äänestyksestä. Yhteistyötä tehtiin myös yli kuntarajojen, Mäntyharjullakin liputettiin Repoveden puolesta.
Lisäksi viime viikolla Kouvolan kirjastossa luonto- ja ympäristöviikolla järjestetyssä Revon jäljillä -tapahtuman aikana saatiin haalittua kaivattuja ääniä Repovedelle. Järjestetty tapahtuma sai niin hyvän vastaanoton kirjaston kävijöiltä, että siitä päätettiin tehdä jokavuotinen vaihtuvalla teemalla. Ja kaikki tämä kuukauden uurastus tuotti odotettua tulosta!

Kaunis Kiitos Kaikille, jotka kävitte antamassa äänenne Repovedelle! Ilman Teitä Vuoden Retkikohde 2012-titteli olisi mennyt sivu suun. Tulevalle keväälle on jo suunnitteilla ohjelmaa Repovedellä yhdessä muiden alueen yrittäjien sekä Metsähallituksen kanssa, mutta tästä lisää myöhemmin. Vuoden Retkikohde maininnan myötä Repovesi tulee saamaan paljon mukavan positiivista nostetta sekä näkyvyyttä.

ISO KIITOS! :)