28.2.2012

GoExpo 2. - 4.3.2012

Repoveden kansallispuisto sai Vuoden Retkikohde-tittelin myötä myös oman osaston ensi viikonlopun GoExpo-messuilta. Eikä aikaa ole hetkeäkään hukattavaksi. Tieto voitosta kun tuli vasta viime viikon puolessa välissä, jolloin messujen alkuun oli aikaa vain 10 vuorokautta. Mutta onneksi Repovedellä on paljon ystäviä ja puistonhoitajalla avuliaita apukäsiä. Viime perjantaina pidimme aamupäivällä palaveria, jossa suunnittelimme messujen ilmettä sekä käytännön asioita. Messuosaston pystyttämiseen konkreettinen apu saatiin Kouvolan Matkailulta ja matkailupäällikkö Raija Siermanilta. Raijalla on vuosien kokemus messuista ja niiden järjestämisestä myös Suomen rajojen ulkopuolella. Raijalta tuli kuin apteekin hyllyltä lista asioista, jotka on ensi kädessä laitettava kuntoon.

Vuoden retkikohteelle saatiin slogan Lassi Kujalalta; Retkeilyä luonnon ehdoilla. Tätä haluamme tuoda ensi sijaisesti esille, koska Repoveden luonto on meille kaikille tärkeä. Ilman Repoveden karun kaunista luontoa meillä ei edes olisi alueella mitään luontomatkailua tai vuoden retkikohdevoittoa. Luonnon ja matkailun yhdistäminen ei aina ole niin helppoa, etenkin isot ryhmät ja liika melusaaste kuluttavat turhaan luontoa sekä retkeilijöiden hermoja. Siksi kaikessa retkeilyyn ja matkailuun liittyvässä toiminnassa tulisi aina muistaa, että sen on tapahduttava luonnon ehdoilla.

GoExpo-messut eli tunnetummin Retkimessut käsittävät oikeastaan yhdeksän erillistä pientä messua eli Fillari, Kunto, Golf, Retki, Kalastus, Metsästys, Ball Sports ja Kuva&Kamera sekä Helsinki Horse Fair. Eri lajien harrastajille löytyy siis hyvin monipuolista ja erilaista tarjontaa. Repoveden osastolta, ohjelmalavan läheisyydestä  löydät Repovalkean lisäksi myös muita Repoveden yritysten edustajia, paikallisen yritysverkosto Hallan Reitin väkeä, Mäntyharjun kunnan matkailuneuvojan sekä tietenkin Repoveden oman puistonhoitaja Aarno Tervosen, joka on tehnyt ison työn sekä kansallispuiston ja sen palvelujen, että tämän messuosastonkin eteen.

Itselleni Retkimessut ovat esimerkiksi Matkamessuja tärkeämpi tapahtuma, siellä tapaa kaikki luontomatkailualalla toimijat ja alaa harrastavat tahot sekä retkeilijät. Siellä saa luotua hyviä kontakteja ja messuilla tapaa ihmisiä, joita on muuten hankalaa tavoittaa mutta jotka tulevat joka vuosi alan messuille. Messuviikonlopulle on tullut jo sovittua tapaamisia ja palavereja eri yritysten kanssa. Vaikka tekisi mieli olla paikalla koko aika, itselläni työt taas haittavat sen verran harrastamista, että en valitettavasti pääse paikalle messujen avajaispäivänä.