10.6.2011

Korian Erämessut

Olen mukana esittelijänä Korian erämessuilla jo kolmatta kertaa, tosin aiemmat kerrat olen ollut mukana Kymen Spanieleiden osastolla ja Englanninspringerspanielini Beran kanssa. Nyt ensimmäistä kertaa olen mukana esittelemässä omaa yritystoimintaani, Repoveden kansallispuistoa sekä etenkin Saarijärven pohjoiseen sisäänkäyntiin rakentuvaa Tervarumpua.

Korian (tai siis nykyisin Kouvolan) erämessuilla on aina mukavaa olla mukana. Ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita ja ystävällisiä. Pelkästään tänään osastollamme kalastusalueen ja Kymijoen rannan välisellä metsäosuudella kävi esitteiden ja opaskarttojen menekistä päätellen kolmatta sataa erähenkistä ihmistä. Kaikkia kiinnosti kovasti Repovesi ja sinne kesäksi rakentuvat uudet palvelut. Iloinen yllätys oli myös venäläiset ryhmät, jotka eivät hakeneetkaan retkelleen neljän tähden hotellimajoitusta vaan aitoja elämyksiä sekä puhdasta luontoa. Lisäksi osastomme vilpoisessa ja varjoisassa metsässä, auringolta suojaavien korkeiden kuusten juurella on ollut hyvä paikkavalinta messuviikonlopun säiden puolesta.

Messut ovat auki vielä lauantaina sekä sunnuntaina, joten Tervetuloa Tutustumaan Tervarumpuun! Tästä linkistä löydät kartan, jonka avulla osaat suunnistaa perille osastollemme. :)